Vessin terveyspalsta

Vessi_shoulders_websize.jpg

Veli-Jussi Jalkanen,
terveysasiantuntija

Tietoja kirjoittajasta »

KIRJOITUKSET

ARKISTO

14.09.2018

Miksi syövät lisääntyvät?

Syöpiin tiedetään paljon riskitekijöitä.

HS: Syöpään kuolee tänä vuonna jo lähes kymmenen miljoonaa ihmistä

Monet syövät aiheutuvat kemiallisesta ärsytyksestä, selvimpänä tapauksena keuhkosyöpä. Ympäristön ja ruuan kemikaalit ja jo kohdussa saadut hormonihäiritsijät aiheuttavat syöpää.

Esim. Japanissa Okinawan saarella rintasyöpää perinteisen elintavan väestössä on vain alle 1 prosentilla, mutta Euroopassa 13 prosentilla. Myös okinavalaiset sairastuvat syöpään länteen muutettuaan ja täkäläiset elintavat omaksuttuaan yhtä usein kuin mekin. Geeneistä ei siis ole kyse vaan elintavasta. Lääkärit usein vähättelevät elintapatekijöitä syövän ehkäisyssä ja erityisesti hoidossa.

Meillä tupakan, ylipainon, alkoholin, muovimolekyylien ja kemikaalien lisäksi altistavana tekijänä on D-vitamiinin puute. Kun afrikkalaista alkujuurta oleva eläin – ihminen – koettaa elää ilman suuren auringon määrän synnyttämää D-vitamiinitasoa, sairausriskit kasvavat. Hyvä taso veressä on aurinkolomataso, eli on 120–150 nmol/l.  Kannattaa mitata, koska se on halpaa. Monien muidenkin sairauksien riskitasot laskevat D-vitamiinitasoa nostamalla.