18.10.2017
Ihmisten välttely flunssan vähentäjänä ei toimi, mutta on keinoja olla sairastumatta.
HS: Flunssaisena töihin tuleva on pahoinpitelijä
Flunssakauden aikana moni oireeton on kantaja. Siksi kotiin jääminen ja ihmisten välttely eivät kannata. Kohtuullinen käsien pesu ja pärskiminen nenäliinaan voi auttaa vähän. Käytännössä taudinaiheuttajaviruksia leijuu ilmassa aivan tarpeeksi infektoimaan kenet vaan, jos immuunivaste ei toimi.
Ehkäisykeinona onkin immuunivasteen eli vastustuskyvyn tehostaminen.
Itse an ole ollut flunssassa vuosikausiin ja tiedän myös muitakin hyvillä elintavoilla samoin tuloksin.
Keskeistä ovat seuraavat asiat:
Hyvä uni oikeana aikana (22.00 – 06.00 tai enintään tuntia myöhemmin) nukuttuna on tärkein. Nukkumisolosuhteet myös ratkaisevat. Ilmastoinnilla tai tuuletuksella raikas ilma koko yön, ei vaatteita, ilman ruutuja ja töitä, itsensä rauhoittaminen ennen sänkyä jne. ratkaisevat myös.
Toisena on kävellä vähintään 7000 askelta tai harrastaa liikuntaa vastaava määrä. Ilman liikuntaa keho ei toimi oikein.
Neljäntenä tärkeänä on ruokavalio ja ravinteet. Erittäin kuitu- ja kasvispitoinen ruokavalio, vähän hiilareita mutta paljon hyviä rasvoja ja kunnollista valkuaista ilman höttökaloreita on tärkeä. Ilman veren yli 100 nmol D-vitamiinitasoa ei kannata haaveilla hyvästä vastustuskyvystä (= 100–125 mcg. D-vit. / pv). Minimissään muita ravinnevajauksia poistetaan ottamalla pari hyvää monivitamiinipilleriä ja 1 g kalaöljyä/pv. Valitettavasti ruoka on köyhtynyt, eikä siitä saa optimimäärää ravinteita. Siksi karjaeläimetkin syövät paljon lisäravinteita.
Suolisto tuottaa n. 80 % immuunivasteen tuottamista soluista. Siksi suoliston hyvinvointi ja läpivirtauksen nopeus ovat keskeistä. Suuren kuitumäärän lisäksi liikunta ja hyväryhtisenä istuminen pienen keskivartaloliikkeen kanssa todella toimii.
Keskiraollinen keinuva satulatuoli työistuimena antaa suolistolle sitä aktiviteettia, jota se kaipaa tärkeän läpivirtauksen nopeuttamiseksi, jolla suoliston bakteerikannan terveys pidetään vahvana.