Anna itsellesi terve tulevaisuus. Kun aloitat istumalla oikein, kiinnität kohta huomiota myös muihin tapoihin, joilla edistää terveyttä työpisteessäsi.
- Valitse terveytesi kannalta paras vaihtoehto
- Aktivoi elimistöä keinuvalla satulatuolilla
- Työpäivänkin aikana voit liikkua
Ihmisten tietoisuus istumisesta ja sen vaikutuksista kasvaa koko ajan. Sallia mainostettiin tuotannon alkuvaiheessa sanoilla “Salli – älykkäille ihmisille”. Ongelmien tiedostaminen onkin älykästä ja saa meidät valitsemaan oikein: perinteisen istuimen asemasta anatomisesti muotoiltu satulatuoli, joka on suunniteltu yhdessä fysioterapeuttien kanssa. Salli-konsepti perustuu vahvaan fysiologiseen osaamiseen ja tutkimustiedon hyödyntämiseen tuotekehityksessä. Haluamme saada kaikki istumaan paremmin, jaksamaan työssään ja jäämään eläkkeelle terveenä.
Luonnollinen asento
Kaksiosaisen tuolin ansiosta haitallinen paine lantion alueella vähenee ja keho hakeutuu luontevimpaan asentoonsa, johon se päätyisi myös painottomassa tilassa, esimerkiksi kelluessaan vedessä. Väljät vaatteet varmistavat esteettömän nestekierron. On vain itsestämme kiinni, miten pitkälle viemme ajatuksen siitä, miten uudenlainen istuminen vaikuttaa omaan hyvinvointiimme. Sallin kymmenen vaikutusta terveyteen on hyvä alku uudenlaisen ajattelun tiellä.
Salli itsellesi uusi tapa ajatella
Lisää työympäristöösi liikuntaa aktivoivia elementtejä ja huolehdi asennostasi istumalla kaksiosaisella Sallilla. Työpöytäsi on säädettävä ja mahdollistaa työasennon muuttamisen ja työskentelyn seisten. Lisää aktiivisuutta päivääsi sijoittamalla työympäristöösi jumppavälineitä. Liikettä myötäilevällä satulatuolilla liikut huomaamattasi, aktivoiden samalla syviä, vartaloa kannattavia lihaksia.
Valitse hyvinvointi
Suomalaiset ovat jo valinneet Sallin ja yli satatuhatta Sallia on löytänyt tiensä suomalaisille työpaikoille, kotikonttoreihin, terveysalan ammattilaisten työvälineeksi, ja hammaslääkärien vastaanotoille. Suomessa käsin tehty, suomalaisella ammattitaidolla valmistettu Salli on valintasi, kun haluat parasta.