Helposti korkeussäädettävä. Pyörät edessä tekevät pöydästä helposti liikuteltavan.
Valkoinen pöytälevy leveys 75 cm, syvyys 60 cm, paksuus 1,6 cm; vaneri
Pöytälevyn reuna pyöristetty
Valkoinen tai musta metallirunko
Manuaalinen korkeussäätö kaasujousella, 74-118 cm
Maksimikuormitus 25 kg
Kyynärpehmusteet (ErgoRoll) mustaa polyuretaania. Pehmusteet antavat miellyttävän tuen kyynärpäille, käsivarsille ja ranteille.
Mahakolo mahdollistaa hyvän tuen käsivarsille ja hartioille. Se vähentää merkittävästi niska-hartiaseudun jännityksiä ja niskanikamiin kohdistuvaa painetta ja optimoi istumisesi ergonomian toimistotyössä.
Olisinpa hankkinut satulatuolin jo aikaisemmin, sillä pojallani on ollut jo lähes kahdeksan viikkoa sääriluun avulsiomurtuma; vamma vaati leikkauksen ja kolme ruuvia. Hän käyttää vielä neljä viikkoa kyynärsauvoja ja käy kuntoutuksessa, joten se että hän pääsee joka päivä kentälle aina vain pidemmäksi ajaksi, hyvässä ja turvallisessa asennossa, on juuri sitä mitä lääkäri määräsi! Hän testasi tuolia saman tien koripallokentällään – korien heitteleminen oli nyt niin paljon nautinnollisempaa ja tuolin ansiosta hänellä oli asento oli vakaa, joten hän voi jatkaa rakkaan harrastuksensa parissa!
Port McQuarie, Australia
MS-tautia sairastava henkilö, kotikäyttö
Minulla on käytössä Salli Expert -tuoli MultiAdjuster -istuimella. Sairastan MS-tautia ja käytän tuolia sisätiloissa. Keittiössä tuoli helpottaa toimimista, koska sen avulla yltää ottamaan tavaroita kaapeista. WC-tiloissa tuoli on näppärä, kun pesee käsiä, kasvoja tai hampaita. Tuoli on myös ketterä, kun tarvitsee siirtää tavaroita paikasta toiseen, koska sillä pääsee pyörähtämään ympäri.
Apuvälineet ovat hyvä apu arjessa, ja Salli Expertillä pääsee kulkemaan näppärämmin kuin pyörätuolilla. Se on myös tukeva ja turvallinen, ja korkeussäätö on hyvä ominaisuus.
Lisäksi tuolilla saa hyvää jalkajumppaa ja tasapainotreeniä, kun sen kanssa liikkuu.
Timo Laakso
Helsinki
Toimintakyvyltään rajoittunut henkilö
Geoff Adams-Spink – EDRIC Chairman
Sellisti
Kyllä toimii satulatuoli Salli Twin sellon soittoon! Istuma-asento on luonnollinen ja sellonsoittoon juuri passeli, kulmankin saa säädettyä mieleisekseen.
Liisa Paakkunainen
Rautalampi
Opiskelija
Kärsin lievästä skolioosista, ja olen nyt käyttänyt Salli-tuolia kuukauden verran. Alussa oli vähän hankalaa tottua satulatuoliin normaalin toimistotuolin jälkeen, mutta kahden viikon kuluttua huomasin selkälihasteni vahvistuneen. Satulatuolilla on vähän vaikeampi istua kuin normaalilla toimistotuolilla, mutta ryhti paranee. Näin jälkikäteen ajatellen olen iloinen hankinnastani ja voin suositella Salli Satulatuolia lämpimästi.
Marlon Prüssing (kuva)
Saksa
Hain eilen uuden Salli Twin -tuolini jälleenmyyjältä Amsterdamista, jonne se saapui ajoissa noin 10 päivän kuluttua tilauksesta. Haluan ilmaista kiitokseni koko tiimillenne, koska olette keksineet ja viimeistelleet ja nyt markkinoitte tätä erinomaista ratkaisua haitallisiin työasento-ongelmiin ja selkäkipuihin. Vaikka olen vasta 28-vuotias olen jo yli kaksi vuotta kärsinyt hermokivuista, jotka johtuvat alaselän ongelmista. Perinteisellä tuolilla istuessani jaloissani oli polttava tunne, mikä teki opiskelun erittäin vaikeaksi. Mikä pahinta, kipu ei helpottanut makuullakaan, vaan toistuvat poltot ja kouristukset pitivät minua hereillä. Nyt kun selkäni on paranemassa Salli-istumisen ansioista voin jälleen nukkua hyvin ja pystyn myös istumaan pidempiä aikoja perinteisellä istuimella (esim. junassa). Sydämelliset kiitokseni!
Miko
Amsterdam, Hollanti
Kääntäjä
Voin sanoa, että nykyään käyn joogassa vain huvikseni, en enää selkäkivun vuoksi. Kipua ei enää ole, vaikka toisinaan istunkin jopa yli 10 tuntia Salli Swingillä. Swing-tuoli aktivoi ja saa nousemaan ylös aina välillä. En myöskään saa jalkojani kiedottua Salli Swingin ympärille epäterveellisesti, kuten teen muilla tuoleilla. Voin todellakin suositella Salli-tuoleja!
Ulrike Heiß
Karlsruhe, Saksa
IT asiantuntija
Kaaduin pyörällä väistäessäni eteeni kiilannutta autoa. Nilkkani murtui, se leikattiin ja se oli kipsissä kuusi viikkoa. Kotiuduin sairaalasta kyynärsauvojen kanssa. Kotityöt ja ruuanlaitto oli hyvin vaikeaa kyynärsauvojen kanssa, koska en voinut pitää kädessäni edes kahvikuppia. Aloin ajatella, että jonkinlainen pyörillä varustettu tuoli olisi hyvä. Perinteinen pyörätuoli ei käynyt, koska se oli liian matala ja minun piti saada jalkani pöydän alle. Työtuoli jossa on pyörät? Entäpä satulatuoli? Otin yhteyttä ystävääni ja hänen työpaikaltaan minulle löytyi Salli MultiAdjuster -satulatuoli. Nyt kun minulla on toimiva tuoli voin tehdä töitä keittiössä. Se tekee elämästäni niin paljon helpompaa, koska en voi varata painoa leikatulle jalalle. Sairaalan fysioterapeutti neuvoi minua miten toimia sauvojen kanssa, mutta mitään muita kotikäyttöön sopivia apuvälineitä ei suositeltu. En tiedä onko sairaalalla satulatuoleja toipilaille, mutta oman kokemukseni perusteella heillä pitäisi olla. En luovu omasta tuolistani niin kauan kuin jalkani on kipisissä. Ykkösapuväline, kyynärsauvojen lisäksi, on satulatuoli. Aion jatkaa Salli satulatuolin käyttöä senkin jälkeen kun kipsi poistetaan. Satulatuoli on myös erinomainen syntymäpäivälahja ikääntyville!
Mies, 59 vuotta
Mikkeli
Halusin päästä eroon passiivisesta istumisesta, ja minulla oli kroonisia niskakipuja ja jännityspäänsärkyä. Tutustuin aktiiviseen istumiseen muilla tuoleilla, mutta en oikein onnistunut vaan aina hetken päästä löysin itseni lysähtäneestä asennosta. Salli Satulatuolilla on helppo istua ryhdikkäästi, ja muihin ergonomisiin tuoleihin verrattuna lantio ja selkäranka pitävät selän paremmin suorassa. Sallilla on vaikea istua lysyssä. Istumisen ja seisomisen vaihteleminen tuntuu hyvältä.
Tämä sivusto käyttää erityyppisiä evästeitä. Jotkut evästeet ovat sivuillamme käytettävien kolmansien osapuolten palveluiden asettamia. Klikkaamalla "Hyväksy" hyväksyt kaikki sivuston evästeet. Evästeasetuksissa voit kuitenkin määritellä hyväksynnät ja kiellot tarkemmin.
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan.
Välttämättömät evästeet auttavat tekemään verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivulla siirtymisen ja sivuston suojattujen alueiden käytön. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Kaikki evästeet, jotka eivät ole välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta ja joita käytetään erityisesti keräämään henkilötietoa analytiikan, mainosten tai muun upotetun sisällön kautta, on luokiteltu ei välttämättömiksi evästeiksi. Käyttäjältä on pyydettävä suostumus ennen kuin näitä evästeitä voidaan asettaa sivustolla.
Mieltymysevästeiden avulla sivusto tallentaa tietoja, jotka muuttavat sivuston käyttäytymistä ja ulkonäköä, kuten kielivalintoja tai käyttäjän sijainteja.
Tilastoevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivustojen kanssa, keräämällä ja raportoimalla tietoja nimettömästi. Anonymisoitua analytiikkatietoa tallennetaan Google Analytics -sovellukseen sivuston kehittämisen vuoksi huolimatta siitä, onko tämä valittuna vai ei.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustoilla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.