Miten nuorten liikuntavammat estetään?

HS: Arvostettu urheilulääkäri: Röhnöttäminen altistaa rasitusmurtumille

Urheilulääkäri Hakkarainen puhuu asiaa ja tulisi ottaa vakavasti. Vanhempien ja nuorten tulisi lukea juttu ainakin kahteen kertaan ja ottaa opiksi.

Hakkarainen jättää mainitsematta 2 asiaa:

Luuston ongelmat nuorilla tulevat osittain myös siitä, että D-vitamiinin saanti on liian vähäistä.
Olen seurannut läheltä, kun perheen urheilevilla lapsilla todettiin rasitusmurtumia, mutta kun D:n määrä nostettiin 100 mcg/pv ja lisäksi otettiin sen imeytymistä parantavaa K-vitamiinia, luun tiheys testatusti parani vuodessa merkittävästi ja ongelmista eli huonosta ligamentti- ja luun kestävyydestä päästiin eroon. Lapselle annettiin myös kollageeniä.

”Hakkarainen kutsuu huonossa asennossa istumista ”röhnöttämiseksi” jota hän pitää modernina kansansairautena.”

Yli puolella koulun päättävistä nuorista on tutkitusti muutoksia rangassa juuri tuon ”röhnöttämisen”, ja myös siihen kuuluvan jatkuvan selkä-pyöreänä istumisen takia.
Lapsella pitäisi olla kotona ja koulussa korkeussäädettävä pöytä ja laadukas keskiraollinen keinuva satulatuoli, joilla istumisesta saadaan kaiken puolin terveellistä, elimistöä aktivoivaa ja välttämättömään suoraan ryhtiin kehittävää.

Huonosta istumisesta tulee myös yllättävän monille, jopa useille prosenteille ikäluokasta, loppuelämää haittaava jonkin asteinen skolioosi eli selkärangan kiertymä.
Tuollainen työasema jopa laadukkaalla kotimaisella tuolilla maksaa reilusti alle tonnin. Tästä tuleva vuosikustannus (muutama kymppi) on merkityksetön mutta tärkeys kova ajateltuna huonon ergonomian haittojen torjumista.

Paljasjalkakengät osaksi aikaa päivää voisivat olla osaratkaisu jalkaterän vahvistamisessa.
Parin-kolmen kilometrin koulumatkat nuorten tulisi kulkea jalan, ja sitä pidemmät pyörällä.

Hyväkuntoinen liikkuva nuori pystyy hyvällä pyörällä helposti 20 km/h keskinopeuteen. 10 km taittuu siis vain puolessa tunnissa, mikä olisi jo hyvä lisä liikuntamäärissä.
Valmentajien ja liikunnan opettajien tulisi ohjeistaa ja perheiden ottaa vastuuta nuorestaan.

Kommentoi kirjoittajalle