Järkevät toimet edistävät nuoren aivo- ja mielenterveyttä

29.06.2017

Kasvuiässä nuoren aivot ovat lähes järjestään ”nälkiintyneitä” eli aivojen kehittymiseen ja kasvuun tarvittavia Omega3-rasvahappoja puuttuu.

Puutos on kärjistynein varsinkin nuorten suosimalla pikaruoka–einesdieetillä.

Toisena nuorten mielialoja heilutteleva sekä alakuloa ja masennusta aiheuttavana tekijänä on sokeri ja nopeat hiilihydraatit, jotka yhdessä heikkolaatuisen unen ja roskaviihteen kanssa voivat saada aivojen biokemian ja siten mielenterveyden pois tolaltaan.

Näiden asioiden vakavuuksia ja merkitystä ei yleisesti tunnisteta ja osata ehkäistä oikeasti terveellisellä ravinnolla ja elintavoilla myöskään ns. sivistyneissä perheissä.

Vanhempien kannattaisi nuoren edun nimissä ohjailla ja kotona edistää perheen yhteisiä terveellisiä ja järkeviä elintapoja, jotka sitten mallioppimisen kautta siirtyisivät nuorenkin elämään ja hänen parhaakseen.

Kommentoi kirjoittajalle