24.01.2017
Tietysti on hienoa että tiedettä tehdään mutta ne eivät ihmisten terveysongelmia ratkaise.
HS: Suomessa löydettiin molekyyli jonka estäminen aivoissa lisäsi masennusta
Tosiasiassa masennuslääkkeillä on erityisen huono teho ja paljon vakavia sivuvaikutuksia. MOT:n ohjelmassa 2015 ns. ”Kopakkala -jutun” yhteydessä esiintynyt hollantilainen masennusasiantuntijaprofessori, että masennuslääkkeet eivät ole järkeviä ollenkaan lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa mutta vaikeissa masennuksissa niistä on hyötyä joka kymmenennelle potilaalle.
Onneksi lääkkeettömällä omahoidolla pääsee lähes aina tehokkaasti eroon masennuksesta. Huono ruokavalio ja vajaaravinteisuus, univajeet, roskaviihde, liikunnan ja sosiaalisten yhteyksien puute, huono aivoterveys, stressi ja kiire, huono suolistoterveys ym. ovat aiheuttajatekijöitä mielenterveydessä ja aiheuttavat masennusta.
Ihmisen siis vain pitää lääkärin ja ystävien tuella ja omalla tiedonhankinnalla ja omilla päätöksillä sekä itsekurilla alkaa korjaamaan elintapojaan niin masennuskin lähtee.
Mm. kuidun lisääminen ravinnossa luonnolliseen 100 g tuntumaan (tav. 14 g) lisää mielialahormoni serotoniinin tuotantoa suolessa, minkä ylimäärä aivoihin ehdittyään tekee ihmisen toiveikkaaksi ja luottavaiseksi.
Maailmassa on monia yrttejä ja mausteita, joilla on lääkkeellisiä ominaisuuksia olematta tavallisia maksaa rasittavia kemiallisia lääkkeitä. Mm. suomalainen kasvitieteen professorikin on tehnyt niistä vakuuttavan kirjan.
Lääketeollisuus rakastaa masennusta, koska sen varjolla tavallinen kuluttaja saadaan lääkekoukkuun ja kannattavaksi asiakkaaksi parhaassa tapauksessa kymmeniksi vuosiksi.
Masennus ja melakolia kuuluu aika ajoin luonnollisesti muuttuvaan elinympäristöön ja vanhenevaan kehoon.
Pitkään jatkuvaan masennukseen on siis olemassa tehokkaita keinoja, joilla fiksut voivat alkaa ennalta ehkäistä tai hoitaa itseään ihan ilmaiseksi ja ilman haitallisia sivuvaikutuksia tai riippuvuutta.