Miehen lisääntymisterveyden laskun syitä

11.09.2017

Tosiasia on, että miesten mieskunto on heikentynyt. Syitä ovat ainakin seuraavat:

HS: Biologinen kello tikittää miehillä yllättävän aikaisin

Istuminen on lisääntynyt valtavasti. On todistettu aktiivisesti istumisen vaikutuksista aineenvaihduntaan ja verisuoniston kuntoon. Varjoon on jäänyt fakta, että sillä on suuri vaikutus myös genitaaliterveyteen, koska tavallisella tuolilla istuttaessa kaikki tiehyet ovat voimakkaasti puristuksissa tuolin ja häpyluun välissä. Piilotajuisesti mies yrittää torjua tästä tulevaa epämukavuuden tunnetta pitämällä lantionsa taaksepäin kallistettuna, mikä ei kuitenkaan kunnolla toimi, mutta aiheuttaa taas selkävikoja.

Hyvä ratkaisu tähän ongelmaan on keskiraollinen keinuva satulatuoli ja istujalla lantiolta väljät vaatteet, myös alusvaatteet. Alushousuttomuus olisi vielä parempi.

Muita mieskunnon alentajia ovat nykyään kaikki altistavat hormonihäiritsijäkemikaalit, jotka useimmiten vioittavat miehen alkukehitystä jo ensimmäisten viikkojen aikana kohdussa.

Ilmeisesti testosteronilla ja myös sen yleisellä laskulla on asian kanssa tekemistä. Siihenkin satulatuoli on oiva parannuskeino liikunnan (voimaharjoittelu!) ja terveiden elintapojen lisäksi.

Valitettavasti ”miehisyys” ja mieskunto on erittäin huolestuttavasti laskussa maailmanlaajuisesti teollisuusmaissa.

Siinä ongelmassa on varmasti osallisena ja mukana kaikkialle leviävä mikromuovi, josta irtoaa molekyylejä, joilla on vaikutusta lisääntymisterveyteen.

Keinona välttää mikromuoveja ja muita hormonihäiritsijälähteitä on välttää merien antimia, kaikkia kemikaaleja yleisesti myös kotona ja syödä kotimaista luomuruokaa, jotka on tuotettu ilman kemiallisia lisäaineita.

Sama resepti sopii myös naisille joilla on lastensaantisuunnitelmia.

Kommentoi kirjoittajalle