HS: Mikromuovia leijuu jopa puurolautaselle
Tiede on osoittanut, että ainakin BPA (BisPhenyl A) ja muutamat ftalaatit, jotka ovat muovin ainesosia, aiheuttavat kasvavissa nuorissa (myös eläimissä, joissa niitä on tutkittu enemmänkin) sikiöistä alkaen, hormonihäirintää eli voimakkaasti persoonallisuuteen vaikuttavia muutoksia. Itse asiassa on listattu muutamia kymmeniä ihmisen tekemiä kemikaaleja ja materiaaleja (mm. palosuoja-aineet, glyfosaatti,antiseptiset aineet jne.), joilla on sama vaikutus.
Tiedämme varmasti, että väestön testosteronitasot ovat laskeneet, sperman laatu ja genitaaliterveys huonontuneet ja siten lisääntymisterveys ylipäätään heikentynyt eritysesti viimeisen 30 vuoden aikana. Naarailla eli naisillakin hormonihäirintä aiheuttaa sukupuolisuuteenkohdistuvia muutoksia.
Kun siis varhainen sikiö äidin kautta, tai herkässä puberteetissa kasvava nuori, altistuu hormonihäirinnälle, jota siis mikromuovitutkimuksen mukaan tapahtuu, sillä voi olla vaikutuksia persoonallisuuden perustekijöihin, seksuaali- ym. terveyteen, seksuaaliorientaatioon ja jopa ulkonäköön.
Kommentoi kirjoittajalle