HS: Tutut yleiset lääkkeet voivat pienentää riskiä kuolla eturauhassyöpään
”…statiinien käytön ja eturauhassyöpäennusteen suhteen ei voida todeta kausaliteettia eli syy-yhteyttä”.
Räväköistä otsikoista huolimatta näytöt lääkehoidosta ovat heiveröisiä ja ristiriitaisia. Oireellisesti myöskään lääkkeiden vaikutuksia ei jutussa ilmaistu numeerisesti, mikä on jo merkki heikosta tehosta. Koko juttu vaikuttaa tiedepuuteineen siis lähinnä lääkemainokselta.
Eturauhassyövän ehkäisyyn ja jopa hoitoon on kuitenkin tehokkaita lääkkeettömiä keinoja.
Suurin eturauhasen syövän juurisyy on sisälantion nestekierron (veri- ja imuneste) heikentyminen perinteisen istumisen takia. Voimme vähentää riskejä:
- Miesten tulisi istua pääsääntöisesti ja aina varsinkin varsinaisella työistuimella keskiraollisella satulatuolilla, jonka keskirako eliminoi sisälantioon muodostuvan painevaikutuksen, joka heikentää nestevirtauksia.
- Istuimen tulee olla varustettu keinumekanismilla. Tämän tuottama ns. ”mikroliike” lisää lantion alueen nestekiertoa lihaksissa ja sisäelimissä.
- Miehellä tulee olla lantiosta väljät vaatteet, jotka eivät purista yhtään ja mistään istuttaessa estämässä nestekiertoa.
- Miehen tulee elää ilman alushousuja, jotka nostavat lämpötilaa kudoksissa ja erityisesti kiveksissä, joiden optimilämpötila on vain 33 astetta. Kivesterveydellä on seurannaisvaikutusta myös sisälantion elimiin. Alapesulla voi hoitaa hygienian oikein hyvin ja paljon vessapaperia paremmin.
- Työssä seisominen 10-20 % työajasta toistuvin välein ja ainakin kerran tunnissa tapahtuva kävely, lisäävät tärkeää nestevirtailua sisälantiossa.
- Miehen tulisi pitää koko kehon tulehdustaso mahdollisimman matala tärkeimpänä torjua tulehduksellisuus hyvillä elintavoilla paksussasuolessa, ikenissä, virtsaelimissä, nivelissä ja pitää liika rasvakudos poissa.
- Reilu eli aurinkolomatasoinen (120-150 nmol/l) D-vitamiini on supertärkeä suojatekijä mitä vaan syöpää vastaan. Sopiva päiväannos on 100–150 mcg/pv miehen koosta riippuen.
- Karpalon säännöllisellä käytöllä voidaan tunnetusti vähentää sisälantion tulehduksellisuutta.
Kaikkien miesten tulisi seurata eturauhasterveyttä jo 40-vuotiaasta lähtien 3-5 vuoden välein halvoilla labrakokeilla. Kun PSA-hormoni on alle 1 ja eturauhasen koko on alle 15 g (mitataan ultraäänellä vatsapeitteen päältä) tilanne on hyvä. Kun nämä arvot alkavat nousta, on syytä viimeistään alkaa em. tehotoimiin.
Kommentoi kirjoittajalle