Opiskelija

Marlon Prüssing istuu satulatuolillaKärsin lievästä skolioosista, ja olen nyt käyttänyt Salli-tuolia kuukauden verran. Alussa oli vähän hankalaa tottua satulatuoliin normaalin toimistotuolin jälkeen, mutta kahden viikon kuluttua huomasin selkälihasteni vahvistuneen. Satulatuolilla on vähän vaikeampi istua kuin normaalilla toimistotuolilla, mutta ryhti paranee. Näin jälkikäteen ajatellen olen iloinen hankinnastani ja voin suositella Salli Satulatuolia lämpimästi.

Marlon Prüssing (kuva)
Saksa


Hain eilen uuden Salli Twin -tuolini jälleenmyyjältä Amsterdamista, jonne se saapui ajoissa noin 10 päivän kuluttua tilauksesta. Haluan ilmaista kiitokseni koko tiimillenne, koska olette keksineet ja viimeistelleet ja nyt markkinoitte tätä erinomaista ratkaisua haitallisiin työasento-ongelmiin ja selkäkipuihin. Vaikka olen vasta 28-vuotias olen jo yli kaksi vuotta kärsinyt hermokivuista, jotka johtuvat alaselän ongelmista. Perinteisellä tuolilla istuessani jaloissani oli polttava tunne, mikä teki opiskelun erittäin vaikeaksi. Mikä pahinta, kipu ei helpottanut makuullakaan, vaan toistuvat poltot ja kouristukset pitivät minua hereillä. Nyt kun selkäni on paranemassa Salli-istumisen ansioista voin jälleen nukkua hyvin ja pystyn myös istumaan pidempiä aikoja perinteisellä istuimella (esim. junassa). Sydämelliset kiitokseni!

Miko
Amsterdam, Hollanti