Toimitusjohtaja

Työpäiväni ovat aina kuluneet pitkälti näyttöpäätteen ääressä. Vuosia sitten ongelmaksi alkoivat muodostua niskakivut, jotka olivat monen tekijän summa. Olemassa olevien niskaongelmien vuoksi otin edellisessä työpaikassani ensimmäistä kertaa työtuolikseni satulatuolin, joka oli malliltaan Salli Nature Swing. Alun totuttelun jälkeen työpisteen satulatuoli ja sähköpöytä osoittautuivat mitä parhaimmaksi kombinaatioksi. Lyhyessä ajassa hävisivät sekä kaikki niskaongelmat että istumisesta johtuva yleinen puutuminen. Useampi vuosi vierähti ongelmitta, kunnes tuli korona ja kotikonttori, jossa ei ollut näitä ylellisyyksiä. Kotikonttorilla vietetty aika toi niskakivut nopeasti takaisin.

Pandemian alkuaikoina vaihdoin työpaikkaa ja Sallin hankinta uuteen työpisteeseen oli itsestäänselvyys. Työ vei mukanaan ja kului vuosi, ennen kuin sain hankittua Sallin Nature SwingFitin. Vaikka osasin varoa huonoa työergonomiaa, tuo vuosi osoitti, että kaipasin satulatuolin tuomaa työergonomiaa. Sähköpöytä ja laadukas satulatuoli, joka palvelee kuin huomaamatta vuosia ovat ehdottomasti toimiston parhaat hankinnat.

Miksi sitten Salli Nature SwingFit? Olen koeistunut erilaisia satulatuoleja vuosien mittaan, mutta tähän mennessä en ole löytänyt itselleni sopivampaa mallia kuin Salli. Pidän Naturen istuinosan pinnasta, jonka istuintuntuma ja ulkonäkö miellyttävät. Swing-toiminto on ihan ehdoton, koska työpisteellä tulee kuitenkin liikuttua hieman ja tuoli myötäilee sitä. Fit-toiminto taas tuo mukanaan pientä säädettävyyttä.

Vesa Rauhala, City-Lab
Helsinki


Meillä on ollut Sallit käytössä jo lähes 20 vuotta, sekä toimistossa että tuotannossa, emmekä enää osaisi istua muunlaisilla tuoleilla. Salli on todella hyvä hintansa arvoinen, ja esimerkiksi istuinten nahka ei ole mennyt miksikään. Olemme kokeilleet välillä muitakin satulatuoleja vain huomataksemme, että hinta ja laatu todella kulkevat käsi kädessä; halvemmissa malleissa istuimen ompeleet ratkeilevat ja kaasujousien kanssa tulee ongelmia. Suosittelemme Sallia lämpimästi!

Anne Tikanoja, Kuopion takuutarra
Kuopio