Monet potilaani kärsivät pää-, niska- ja selkäkivuista, jotka usein liittyvät istumiseen. Pitkään jatkuva, staattinen kuormitus rasittaa selkärankaa, selkälihaksia ja nivelsiteitä. Kudokset ylirasittuvat ja menettävät kiinteytensä, mikä aiheuttaa vääränlaisia asentoja. Istuminen pitkään huonossa asenossa muodostaa painetta myös hengityselimiin ja sisäelimiin, ja häiritsee verenkiertoa ja lymfakiertoa.
On tärkeää, että istumisemme on niin tietoista ja dynaamista kuin mahdollista. Korkeussäädettävät pöydät innostavat vaihtamaan asentoa mahdollistamalla sekä istumisen ja seisomisen päivän aikana. Etsiessäni optimaalista istuma-asentoa tukevia ratkaisuja olen huomannut, että satulatuoli on yksi tehokkaimmista.
Salli Satulatuolilla kuorma jakautuu selkärangan, lonkkien ja jalkojen välillä. Tämäntyyppistä tuolia käyttämällä, ja istumalla oikealla korkeudella, autamme kehoamme säilyttämään selkärangan fysiologiset kaaret ja pitämään selkä-, lonkka- ja jalkalihakset aktiivisina. Joissain satulatuolimalleissa istuimen leveyttä voi säätää, mikä on tärkeää miehen seksuaalianatomian kannalta. Lisäksi tuoli on helppo säätää sopimaan niin leveälle kuin kapeallekin lantiolle, ja häntäluulle.
Kokonaisvaikutus on myös hyödyllinen, sillä hengittäminen helpottuu, lihakset ja pallea rentotutuvat ja vääränlaisesta istuma-asennosta johtuvat vaivat katoavat. Salli-tuolissa on kaikki nämä ominaisuudet.
Žilvinas Kasteckas, M.D., D.O.
Liettua