Toimittaja

Olen työskennellyt toimittajana ja copywriterina 13 vuotta. Aiemmin en ole juurikaan kiinnittänyt työasentoihini huomiota, sillä mitään vaivoja ei ole ollut, liikun monipuolisesti ja paljon, koen olevani hyväkuntoinen ihminen.

Mutta kaikki muuttui syksyllä 2012, kun jäin suojatiellä auton alle. Onnettomuudessa saamieni vammojen myötä (erityisesti polvivamma) oikeilla työasennoilla on alkanut olla merkitystä.

Salli-tuolissa saan istua rennosti, mutta tuetusti ja hyvin, ilman että vammautunut polveni väsyy normaalista istumisesta johtuvan paineen takia. Veri kiertää kaikkialla kehossani ja koska paikat eivät väsy samalla tavalla kuin tavallisessa tuolissa, pystyn myös työskentelemään pidempään ja tehokkaammin. Keinumekanismilla varustetun Salli-tuolin ja säädettävän, sähköisen työpisteen ansiosta työhön palaaminen onnettomuuden jälkeen ja työssäjaksaminen sekä elämänlaatuni ovat parantuneet huomattavasti. Voin vaihtaa työasentoa päivän mittaan, ja työskennellä jopa seisten.

Myönnän, että olin aluksi skeptinen Sallin ja etenkin sähköisen työpisteen suhteen, mutta kokeiltuani tätä yhdistelmää, en voi käsittää miksen ole hankkinut niitä aiemmin! Voin sydämestäni suositella Salli-tuolia ja sähköistä työpistettä ihan jokaiselle.

Riikka Hollo, toimittaja, copywriter
Helsinki